Hapkido

1. Mitä on Hapkido
2. Historia
3. Kudokwan Hapkido
4. Mestari Cheol Yong Park
5a.Vyöjärjestys
5b.Vöiden merkitys

Mitä on Hapkido?

Hapkido on korealainen itsepuolustuslaji, joka tunnetaan dynaamisista potkutekniikoista, erilaisista lukoista, heitoista, sekä iskuista kehon herkkiin kohtiin. Lajiin kuuluvat myös asetekniikat, joissa käytetään mm. pitkää keppiä, lyhyttä keppiä sekä kävelykeppiä.

Hapkidon historia

Lajina hapkido on verrattain nuori ja saanut muotonsa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Kuten kaikilla lajeilla on Hapkidollakin kuitenkin tietyt lähteet, joista se on koottu. Vaikka lajin voidaankin sanoa "syntyneen" vasta 50- tai 60-luvuilla, on sillä pohjansa useammissa traditioissa, niin japanilaisissa kuin korealaisissa. Syntyhistoriaan liittyy jo tänäpäivänä kertomuksia, joita on hankala vahvistaa. Suhteellisen varmaa on, että alkusykäyksen lajille antoi Yong Sool Choi.

Hapkidon perustaja Yong Sool Choi syntyi Taegussa (Etelä-Koreassa sijaitseva kaupunki) vuonna 1904. Vuonna 1909 Korea joutui japanilaisten miehitysjoukkojen valtaan. 7-vuotiaana Yong Sool Choi vietiin japanilaisten joukkojen toimesta Japaniin ja määrättiin töihin. Japanilaisille miehitysjoukoille oli varsin tavallista uudelleensijoittaa nuoria korealais lapsia erityyppisiin työtehtäviin.

Yong Sool Choi määrättiin työskentelemään Takeda Sokakulle (1859-1943), joka oli 32. Daito-ryu Aikijujutsun patriarkka. Tavan mukaan hän antoi Yong Sool Choille japanilaisen nimen Yoshida.

Tarina kertoo, että Yoshida toimi ensin apupoikana, mutta pääsi myöhemmin Takeda Sokakun miespalvelijaksi. Tästä työtehtävästä johtuen hän oli aina läsnä Takeda Sokakun Daito-ryu Aikijujutsu-oppitunneilla.

Ei ole täysin selvää, milloin Yong Sool Choi alkoi varsinaisesti itse opiskella Daito-ryu Aikijujutsun fyysistä puolta, mutta on tiedossa tarina, jonka mukaan vuonna 1935 opettaja toisen taistelulajin koulusta tuli haastamaan Takeda Sokakua. Tällöin tämä määräsi Yong Sool Choin ottelemaan haastajan kanssa.

Oli tavallista, että itämaisen taistelulajin mestari asetti taitavimman oppilaansa ottelemaan haastajan kanssa ennen kuin itse otti haastetta vastaa.

Takeda Sokakun haastaja piti miespalvelijan asettamista vastustajaksi alentavana. Tarinan mukaan Takeda Sokaku olisi vastannut tähän seuraavasti: "Kuka minun oppilaistani on ollut pitempään kanssani ja on pätevämpi taistelija kuin minun miespalvelijani?" Yong Sool Choi otteli ja voitti haastajan.

Yong Sool Choi pysyi Takeda Sokakun palveluksessa kolmekymmentä vuotta Takeda Sokakun kuolemaan 25.2.1943 asti. Rehellisyyden nimissä on tähdennettävä, että Choin roolista Japanissa ei ole säilynyt juurikaan kirjallisia todisteita ja jotkut pitävät tarinaa epäuskottavana. Joka tapauksessa Yong Sool Choi palasi Taeguun ja pian tämän jälkeen Korea itsenäistyi.

Koreassa Yong Sool Choi ryhtyi opettamaan lajia, jossa oli selviä piirteitä Daito-Ryu Aikijujutsusta. Korean itsenäistymisen jälkeen korealaiset taistelulajien pioneerit ryhtyivät uudelleen tutkimaan Tae Kyonin hyökkäävää luonnetta. Tämä tutkimus vaikuttu myös Yong Sool Choihin, joka alkoi hitaasti sisällyttää korealaisia perinteisiä agressiivia lyönti- ja potkutekniikoita lajiinsa.

Samankaltaisuus muihin Daito-ryu Aikijujutsuun pohjautuviin koulukuntiin ja lajeihin, kuten Aikidoon, on kuitenkin edelleen olemassa.

Yong Sool Choin lajin nimi kävi läpi useita muutoksia. Vuosien varrella nimi ehti olla "Yu Kwon Sul", "Yo Sool", "Ho Shin Mu Do" ja "Bi Sool", kunnes 1963 nimi "Hap Ki Do" ja sen tekniikkakokoelma muotoutui. Siitä, kuka varsinaisesti keksi nimen Hapkido, on niinikään jonkinverran kiistelty.

Hapkido on ehtinyt levitä ympäri maailmaa. Yhtä suurta kattojärjestöä lajilla ei ole ja tyylisuuntia on lukuisia. Suomeenkin on omamme lisäksi ehtinyt rantautua muitakin tyylisuuntia.

Yllä kuvatusta löytyy tietyiltä osin eroavia tulkintoja. Kannattaa etsiä tietoa Internetistä ja lukea kirjoista muitakin tulkintoja hapkidoon liittyvästä historiasta.

Kudokwan Hapkido

Hapkido on korealainen itsepuolustustaito, jonka tie nykyaikaiseksi lajiksi alkoi 50-luvun alkupuolelta. Eniten ovat lajiin vaikuttaneet japanilainen Daito-ryu Aikijujutsu ja Korean perinteiset itsepuolustuslajit. Hapkido on Aasiassa, USA:ssa sekä Euroopan maissa hyvin tunnettu laji. Suomeen Hapkidon on ensimmäisenä tuonut korealainen (Etelä-Korea) mestari Cheol Yong Park. Mestari Park on Phoenix-Martial Art ry:n johtava ohjaaja. Kudokwan Hapkido on mestari Parkin oma tyylisuunta.

Mitä tarkoittaa Kudokwan?

KU saavuttaa
DO henkinen tie KWAN harjoituspaikka

Tällä nimellä halutaan kehottaa jokaista oppilasta etsimään henkistä tietään harjoittelun avulla.

Hapkido-harjoittelun päämäärä

Kudokwan Hapkidon eräs päämäärä on elämän henkisen laadun parantaminen. Vaikka olisikin vahva ja hallitsisi salilla voimakkaat tekniikat, mutta ei osaisi antautua vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa jokapäiväisessä elämässä, harjoittelu olisi tarkoituksetonta.

Alitajuisesti paineita välttelevä henkilö ei voi kehittää itselleen vahvaa ja ylevää sielua. Kehittäessä kykyä kestää paineita salilla paranee samalla valmius hoitaa sosiaalisia suhteita arkielämässä.

Harjoitellessa ei pysty pakenemaan vastustajien hyökkäyksiä. Ne tulee oppia kohtaamaan luottamuksellisesti ja kontrolloidusti. Tämän harjoittelun ansiosta kehittyy kyky hallita elämässä esiintyviä vaikeuksia.

Kudokwan Hapkidon harjoitukset sisältävät vatsahengitys-, kaatumis-, putoamis-, lyönti-, potku-, ase- (lyhyt ja pitkä keppi, kävelykeppi, nunchaku, puumiekka ja miekka), lukko-, heitto- ja hermopistetekniikoita (lyönti ja paino), murskausta, perusvoimistelua, budofilosofiaa ynnä muuta.

Jos olet kiinnostunut Hapkidosta, jäseneksi voi ilmottautua salilla tai asiasta voi tiedustella puhelimitse. Hapkido sopii kaikille! Tervetuloa!

Mestari Cheol Yong Park


Mestari Cheol Yong Park

Mestari Park aloitti Hapkidon harjoittelun 12-vuotiaana opettajansa suurmestari In-Hwan Heo:n johdolla ensimmäisessä oppiryhmässä noin 18 vuoden ajan. Mestari Park toimi myös suurmestari Heo:n dojangissa päävalmentajana Seoulissa, Etelä-Koreassa, ennen Parkin siirtymistä Suomeen vuonna 1989. Suomessa hän aloitti opettamisen Vihdin Nummelassa 1992 ja siirsi toimintansa myöhemmin Helsinkiin.

Mestari Park on opiskellut lukiossa Yudoa (Yudo koreaksi, Judo japaniksi), Taekwondo-tekniikoita asevelvollisuusaikanaan Korean armeijassa sekä jonkin verran muita itämaisia taistelulajeja. Myös muunlainen urheilu, josta mainittakoon voimistelu YMCA-klubilla, on hänelle tuttua. Suomessa mestari Park on perustanut oman tyylisuuntansa, jolle hän antoi nimen KUDOKWAN. Pyynnöstä mestari Park on käynyt myös muiden lajien leireillä vierailevana ohjaajana.

Mestari Cheol Yong Park vasemmalla, oikealla Suurmestari Heo In Hwan.

Vyöjärjestys

VyöasteHarjoituskerrat
10 kup (valkoinen)25 kertaa
9 kup (keltainen)25 kertaa
8 kup (vihreä)55 kertaa
7 kup (vihreä)55 kertaa
6 kup (sininen)60 kertaa
5 kup (sininen)80 kertaa
4 kup (sininen)80 kertaa
3 kup (punainen)120 kertaa
2 kup (punainen)120 kertaa
1 kup (punainen)120 kertaa

KUP (tai GUP) = Asteet ennen mustaa vyötä.
DAN = Mustan vyön asteet

Oppilaiden värivöiden merkitys

Aloittelijan valkoinen vyö on puhtauden tai viattomuuden symboli. Se osoittaa, että aloittelijan, joka on ymmärrettävistä syistä tietämätön, tulee olla ennakkoluuloton uskoen lajiinsa ja opettajaansa.
Keltainen vyö edustaa kultaa ja totuutta, mutta on myös usein kuin siemen, joka voi itää. Vanhan sanonnan mukaan pitää ensin omistaa vähän kultaa, jotta saisi sitä lisää. Kulta ja siemen edustavat sitä vaihetta, jolloin oppilas pyrkiessään saavuttamaan keltaisen vyön laskee perustan tulevalle kehitykselleen.
Vihreä väri symboloi kasvua, elinvoimaa ja muutosta. Oppilaan, joka on saavuttanut vihreän vyön asteen, tulee etsiä näitä asioita omasta itsestään. Kun on edistynyt joissakin pyrkimyksissä, ei tulisi levätä laakereillaan vaan jatkaa itsensä kehittämistä edelleen.
Sininen vyö esittää taivasta. Niin kuin taivaan sinisyydellä ei ole loppua, ei kypsempi oppilas voi tajuta valitsemansa lajin ja tien syvyyttä. Tämä antaa hänelle mahdollisuuden kohdata vaikeuksia, koska hän tietää, että voittamalla ne hän kehittyy yhä enemmän.
Punainen vyö edustaa aurinkoa. Inhimillisesi katsoen tämä tarkoittaa sitä energiaa ja päättäväisyyttä, joita oppilas hyödyntää opinnoissaan.